Antarktis

Antarktis on maapallon eteläisin maanosa ja viidenneksi suurin. Antarktis ei kuitenkaan ole valtio, vaan sitä hallitsee Antarktiksen sopimuksen pohjalta (1959) useat eri valtiot. Koska maa ei ole yhdenkään valtion omistuksessa, Antarktikselle ei vaadita viisumia.

98% Antarktiksen pinta-alasta on syvän jäätikön peitossa. Jääpeitteen paksuus on keskimäärin 1,6 km. Jäätikön osuus maailman jäätiköistä on jopa 90% ja kantaa 70% osuuden maailman makean veden varannoista. Jos tämä jäätikkö sulaisi, meriveden pinta nousisi 61 metriä!

Luonnollisista syistä alue ei ole asuttu mutta useat maat ovat perustaneet alueelle tutkimuslaitoksia. Kesäaikaan alueella on noin 5 000 tutkijaa ja noin 30 000 turistia vierailee täällä. Talviaikana lämpötila laskee hyiseviin lukuihin ja suurin osa tutkijoista jättää silloin alueen.

Matka Antarktikselle vaatii paljon suunnittelua ja suhteellisen suurta matkakassaa mutta upea matkakokemus ja elämykset pysyvät muistoissa ikuisesti. Yhteyksiä tänne on harvakseltaan, lippuja on vaikea saada ja matkustuskausi on rajattu marras-maaliskuuhun. Keskikesä täällä on joulu-tammikuussa, joka on paras aika matkustaa Antarktikselle. Tähän aikaan myös pingviinit saavat poikasia, valaat ja hylkeet liikkuvat aktiivisesti ja päivän valoa riittää lähes ympäri vuorokauden.

Useimmat turistit matkustavat laivalla Etelä-Amerikasta Antarktikselle. Etelä-Afrikasta liikennöidään laivalla muutaman kerran vuodessa. Matka kestää normaalisti 10 päivästä kolmeen viikkoon. Antarktiksen niemimaa on suosituin kohde. Muita turistien suosimia alueita ovat Falklandin saaret ja Etelä-Georgia.

Matkailija, jonka aika on rajallinen, voi nähdä tämän alueen ilmasta käsin. Australiasta järjestetään sightseeing-lentoja. Näillä lennoilla istuimet ovat rakennettu siten, että matkustaja voi kääntää istuintaan ympäri saadakseen parhaimmat näkymät.

Kaikin tavoin "cool"-matka, jonka voisi toivoa itselleen vaikkapa 50-vuotislahjaksi! Pakkaa mukaan untuvatakki, kamera ja kiikari ja valmistaudu elämäsi seikkailuun!



Käyttöehtoihin perustuen Travellink vapaa-ajan matkojen vastuu tietojen oikeellisuudesta on rajattu.