

Pienestä koostaan huolimatta Belgia on moni-ilmeinen maa. Se on liittovaltio, jossa puhutaan kolmea virallista kieltä (ranskaa, hollantia ja saksaa) tarkkaan määritellyillä alueilla. Pääkielet kääntyvät lisäksi useiksi murteiksi. Pohjoisen flaamit puhuvat hollantia ja etelässä ranskaa puhuvat vallonit ovat enemmistönä. Kummankin kieliryhmän edustajat tulevat suhteellisen hyvin keskenään toimeen, mutta usein äänensävyt nousevat Belgian jakoa vaadittaessa. Toistaiseksi yhdessä eläminen on kuitenkin ollut kansan valinta.
Pohjoinen flaamien asuttama alue muistuttaa tasaisuudessaan naapurimaata Hollantia. Antwerpen on suurin kaupunki ja tunnettu satamakaupunki. Brygge ja Gent ovat flaamilaisen taiteen ja arkkitehtuurin näyttämöitä maan sisäosissa.
Eteläisen, vallonien asuttaman Belgian tunnusmerkki on Ardennien vuoristoalue. Täällä on metsäisiä laaksoja, ylätasankoja, rotkoja ja luolia - palanen erämaata tällä tiheästi asutulla alueella. Täällä ollessasi, muista käväistä Tournain ja Monsin vanhoissa kaupungeissa ja tutustua niiden alkuperäiseen miljööhön.
Bryssel sijaitsee näiden kahden alueen rajalla ja on merkittävä eurooppalainen suurkaupunki, etenkin nyt, kun siitä on tullut myös Euroopan unionin pääkaupunki.
Muualla maailmassa Belgia tunnetaan lähinnä kahdesta syystä - sen oluista ja suklaastaan. Oluita on lukematon valikoima. Trappistiolut, joka hiljalleen käy vielä pullossa lisäten samalla alkoholipitoisuutta, on yhtä hyvää kuin petollistakin.
Belgiassa ruoka on yleensä raskasta ja huolella valmistettua. Ranskalaiset perunat, bernaise-kastike, simpukat ja erilaiset liharuoat ovat tavallisia belgialaisten pöydissä. Täällä ei lasketa kaloreja eikä säästellä ruoka-aineksissa. Belgialaiset rakastavat hyvää ruokaa.

| Pääkaupunki | Bryssel |
| Valuutta | euro (EUR) |
| Kieli | hollanti, ranska, saksa |
| Aikaero | - 1 tunti |
| Kansallispäivä | 21.7 |
| EU-jäsen | kyllä |
| Maan suuntanumero | +32 |
| Väkiluku | 10,5 miljoonaa |
| Pinta-ala | 30 530 km2 |
| Sähköjännite | 230 V, adapteria ei tarvita |