
Alicante sijaitsee Costa Blancalla, "valkoisella rannikolla". Kaupungista on aikojen saatossa muodostunut todellinen rantakohde. Se onkin yksi meidän pohjolan asukkien suosikkikohde vuoden ympäri. Eikä mikään ihme, ottaen huomioon sen lämpimän ilmaston ja kauniit rannat. Vaikka suurin osa Costa Blancasta onkin kehittynyt turistien ehdoilla, on aito ja alkuperäinen tunnelma aistittavissa kaikkialla.
Kävely rantabulevardilla ja vierailu vanhassa kaupungissa ovat kumpikin jokaisen Alicantessa käyvän koettava. Suositeltavan arvoinen on yhtä lailla myös, josta avautuvat valtavat näkymät kaupungin ja meren ylle. Castillo de Santa Bárbaraan pääsee vaivattomasti hissillä tai kävelemällä.
Jos haluat tutustua Alicanten lähialueisiin, kannattaa sinun ehdottomasti katsastaa Benidorm, Calpen kuuluisa kallio ja Torrevieja.
Benidorm on yksi Espanjan vanhimmista turistikohteista. Se oli suosikkikohteita jo 60-luvulla, kun turismi maailmanlaajuisesti kääntyi jyrkkään nousuun. Tänä päivänä Benidorm on yksi Espanjan tunnetuimmista bailukaupungeista.
Calpe on kaunis satamakaupunki, jossa sijaitsee tunnettu kallio. Matkaa huipulle on 330 metriä meren pinnassa, mutta sinne pääsee helposti vaikka ei olisikaan vuorikiipeilijä. Huipulta edessä avautuvat maisemat ovat henkeä salpaavia!
Torrevieja on elävä kaupunki, josta löytyy lukuisia ravintoloita ja kahviloita aivan rannan kupeesta. Täällä asuu myös suuri määrä pohjoismaiden kansalaisia.
Alicanten alue on myös tunnettu useista golf-kentistään. Täällä sijaitsee n. 20 korkeatasoista rataa. Alueella on myös mahdollisuudet vuorikiipeilyyn, vesiurheiluun, tennikseen ja pyöräilyyn. Lasten kanssa matkustavien tulee vierailla Aqualandiassa, joka on Euroopan suurimpia vesipuistoja.
Paras aika vierailla Alicantessa on huhti-lokakuu. Keskilämpötila kesällä on n. 28 C ja veden lämpötila n. 23 C. Talvella lämpötila pysyttelee 15 C:n tietämillä.