
Pohjois-Afrikan ulkopuolella sijaitsee seitsemän saarta, jotka yhdessä muodostavat Kanariansaaret. Kullakin saarella on kuitenkin aivan oma luonteensa ja luontonsa. Fuerteventuralla on pitkät tasaiset rannat, Lanzarotella vulkaanien muodostama kummallinen kuumaisema, La Gomeralla syvänvihreät metsät, Gran Canarialla on tätä kaikkea ja Teneriffalla lumen peittämä vuorenhuippu. Lisäksi ryhmään kuuluvat kaikkein pienimmät, El Hierron ja La Palman saaret.
Kanariansaarilla Afrikka, Eurooppa ja Amerikka tuottavat yhdessä rikkaan kulttuurin, joka ympärivuotisen kesäilmaston kanssa tekevät saarista koko maailmaa kiinnostavan lomakohteen. Saarilla asuu 1,6 miljoonaa asukasta ja joka vuosi sinne saapuu 7 miljoonaa turistia.
Rantaelämää on riittämiin, mutta saarilla on myös museoita, taidegallerioita, musiikkia ja teatteria, golfratoja ja vaelluspolkuja. Kanariansaarten ihmiset ¿ canarios ¿ ovat helposti lähestyttäviä, juttelevat mielellään kaupoissa, toreilla tai ravintoloissa. Iltaisin ja sunnuntaisin monet perheet lähtevät kävelylle puistoihin ja rantabulevardeille, aina pukeutuneina parhaimpiinsa, ja hakeutuvat mielellään ravintoloihin lounaalle tai illalliselle. Täällä tulisesta espanjalaisesta luonteesta on tullut nautiskelija, joka luo ympärilleen rennon ja rauhallisen ilmapiirin.
Teneriffalla luonto on vaihtelevampi kuin muilla Kanariansaarilla. Saaren pohjoisosaa peittävät subtrooppiset laakeripuumetsät, joissa on
rikas lintukanta ja paljon vaellusreittejä. Siellä on myös komea vuoristo ja vehreitä laaksoja. Atlantin aallot paiskautuvat monen metrin korkuisina jyrkille kallioseinämille ja mustille laavarannoille. Pohjoisessa on myös kaupunkilaiselämää, ilman massaturismia. Siellä sijaitseva Santa Cruz, ulkoilmakahviloiden peittämine toreineen ja leveine rantabulevardeineen sekä yliopistokaupunki La Laguna, jossa on tapas-baareja ja siirtomaa-ajan tunnelma. Pohjoisessa on myös lomakohde, Puerto de la Cruz, joka sopii rannikolla sijaitsevien viheralueiden kaupunkimiljööstä nauttiville.
Liikkuessasi kohti etelää, huomaat, että maisema muuttuu merkittävästi. Kansallispuisto Las Cañadas, joka sijaitsee keskellä Teneriffaa, on muisto geologisesta mullistuksesta. Valtava tulivuori painui kasaan n. kolme miljoonaa vuotta sitten ja jätti jälkeensä vulkaanisen tasangon, jota reunavuoret ympäröivät. Tasangon keskeltä nousee Espanjan korkein vuori, tulivuori Teide, joka viimeksi purkautui 1798. Vuoren huipulle, jota talvisin peittää valkoinen lumivaippa, voi mennä köysiradalla kiikkuen. Huipulta voi nauttia koko Teneriffan kattavasta näkymästä, kirkkaalla säällä jopa Gran Canarialle ja La Gomeralle saakka.
Saaren eteläpuolella on kuiva, tasainen villin lännen luonto, mutta täällä on sen sijaan hienoja, leveitä ja rauhallisia rantoja. Lentokenttä ja chartermatkustajille rakennetut lomakohteet, Los Christianos, Playa de las Americas jne. sijaitsevat juuri täällä.
"