Italia

Italia

Venetsia Milano Firenze Rooma

Italia on taiteellinen nautinto, aina saappaan suusta kantaan ja varpaisiin asti. Alppien lumihuipuista, Dolomiittien terävistä lohkareista, pohjoisen järvistä - Lago di Comosta, Lago di Gardasta ja Lago di Maggioresta - Toscanan lumoavista vihreistä kukkuloista, Adrianmeren kylpyläkaupunkeja hallitsevasta bysantin aikaisesta linnakkeesta Ravennasta, antiikin Roomasta, kaoottisesta Napolista aina aurinkoiseen Sisiliaan.

Italian kansa on yhtä monisärmäistä kuin maan maisemat. Latinalaiset ja etruskit ovat sekoittuneet kreikkalaisiin, langobardeihin, normandialaisiin ja espanjalaisiin. Jokainen seutukunta on säilyttänyt oman ylpeytensä ja ominaisluonteensa ajoilta, jolloin Italia oli jakaantunut kaupunkivaltioihin, herttua- ja kuningaskuntiin ja tasavaltoihin.

Edelleenkin Italia jakautuu kulttuurisesti, taloudellisesti ja psykologisesti kukoistavaan, teollistuneeseen pohjoiseen ja suhteellisen kehittymättömään etelään. Erilaisuuksista huolimatta ei ole mitään epäilystä siitä, etteivätkö kaikki italialaiset olisi italialaisia. Niin miehet kuin naisetkin vastaavat omiin myyttisiin kuviinsa, jonka mukaan he ovat vähän turhamaisia, teatraalisia ja varsin tyylitietoisia. Ei ole pelkkää sattumaa, että Ferrari on Volvoa näyttävämpi.

Italian yhtenäisyyden lyhyt historia merkitsee sitä, että kansallistunne kohdistetaan lähes pelkästään maan jalkapallojoukkueeseen – mikä sinänsä ei ole kovin kummallista maassa, jossa jalkapallo on uskonto ja pelaajat jumalia.

Jalkapallomaajoukkuetta tärkeämpi on vain oman paikkakunnan joukkue, sunnuntaisin pelattavat Serie A:n liigamatsit ovat aina loppuunmyytyjä. Seuraavana päivänä ovat tulos, yksittäisen pelaajat ja tuomari Italian kahviloiden ja baarien kuumimmat puheenaiheet.



Käyttöehtoihin perustuen Travellink vapaa-ajan matkojen vastuu tietojen oikeellisuudesta on rajattu.

Fakta

Fakta Italia

Eurooppa
Pääkaupunki Rooma
Valuutta euro (EUR)
Kieli italia
Aikaero - 1 tunti
Kansallispäivä kesäkuun ensimmäinen sunnuntai
EU-jäsen kyllä
Maan suuntanumero +39
Väkiluku 59 miljoonaa
Pinta-ala 301 300 km2
Sähköjännite 220 V, adapteria ei tarvita
Saaret

Haluatko tietää lisää?