Ranska

Idässä lumipeitteiset Alpit, lännessä mahtava, myrskyävä Atlantti ja etelässä aurinkoinen, laiskanpulskeasti liplattava Riviera. Näiden välissä lakeuksia ja ylätasankoja Picardiesta Alsaceen, aaltoilevia, vihreitä kumpuja Normandiassa ja kalliorantoja Bretagnessa.

Sen jälkeen, kun lisäät tähän vielä joukoittain pieniä ja suuria viinitarhoja ja kulttuurin paljouden, ymmärrät, että Ranskalla on yllin kyllin tarjottavaa ja että ranskalaisilla on todella syytä olla ylpeitä maastaan.

Ja ylpeitähän he ovatkin, joidenkin mielestä jopa omahyväisyyteen ja kopeuteen asti. Politiikassa ja kulttuurissa tämä ilmenee siten, että Ranska pitää itseään täysin riittävänä: Ranska on omilla jaloillaan seisova suurvalta, joka kieltäytyy avaamasta rajojaan amerikkalaiselle kulttuurille ja pikaruoalle - asia, jota globalisaation aikakautena kuitenkin pidetään lähes itsestään selvänä markkinatalouden hallitsemassa maailmassa.

Ranskan kansa on maan maantieteen tavoin varsin vaihtelevaa. Vanha myytti siitä, että ranskalaiset eivät osaa, eivätkä myöskään halua, puhua muuta kuin omaa kieltään, pitää edelleen paikkansa. Ainakin maaseudulla. Jos puhut englantia ravintolassa, sinua pidetään hankalana, eikä pidä ihmetellä, jos tarjoilija kohtelee sinua pienellä ylenkatseella. Mutta heti yrittäessäsi sanoa edes jotain ranskaksi, pehmenee pahinkin nurkkakuntaisuus.